torstai 16. marraskuuta 2017

Se se vaan on sillälailla







                                                                                  Äänekoskella Koiviston kylällä 17.11.2017


Hoi ja moi,



Paljon on virrannut vettä Keiteleessä kun viimeksi raapustelin. On tapahtunu sitä sun tätä, varsinkin sitä. Olen saanut kokea uusia ihmeellisiä asioita tämän " hulluuden " myötä. On avautunut uusia mielenkiintoisia ovia ja ikkunoita, kun vain usaltaisi rynnätä sisään. Olen käynyt joissakin, puolessakymmenessä tapahtumassa turisemassa ja viemässä Kylähullua aatetta tykö.
Olemme suunnittelleet 100- kylää kieruetta teemalla Kylähullu kylältä kylälle.Kiertueella on hieman erilainen konsultti ( Alpiini Piiparinen ), joka lähestyy kylien ja maaseudun ongelmia ja onnistumisia hieman eri näkökulmasta kuin mihin on ehkä perinteisesti totuttu. Kylähullu Alpiinin pähkäilyjä on monodialogi, ei siis mono eikä dialogi. Se on vuorovaikutteinen, osallistuttava, pähkäilyllinen kooste, eri elämän osa-alueilta.


Me Kylähullut tavattiinkin täällä minun kotikonnuilla Äänekosken Koiviston kylällä ja pidimme Kylähullu iltamatkin. Tutustuttin paikkakuntaan ja sen ominaispiirteisiin mm. Valtaran kierroksella ja kaupunginesittelyllä. Kaikkille " hulluille " tuli myös yllätyksenä, että Aura juusto tehdään Äänekoskella, eikä missään muualla. Tulkoon sekin tässä kerrottua myös kaikille muillekin.
Asiat etenee ja viime viikonlopun Kylähullujen tapaamisessa laitoimme uutta matoa koukkuun, siitä lisää ensikerralla, joka voi olla hyvinkin pian.


Hulluillaan
XIV Valtakunnan virallinen Kylähullu
Alpiini Piiparinen

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti