keskiviikko 11. tammikuuta 2017




VALTAKUNNAN XIV VIRALLISEN KYLÄHULLUN PAIKKA ON NYT AUKI!

Missä luuraa uusi XIV Valtakunnan Virallinen Kylähullu? Nyt eri yhdistykset/ seurat/ yhteisöt aktivoitukaa ja olkaa tarkkana tiedättekö jonkin henkilön, joka olisi sopiva ehdokas Kylähulluksi. Vuonna 2015 lähes 70:lle henkilölle haettiin Valtakunnan Virallisen Kylähullun arvonimeä.

Valtakunnallinen Kylähullujen kilta julistaa seuraavan kylähullun haun alkaneeksi. Haussa on järjestyksessään neljästoista Valtakunnallinen Kylähullu, jonka kahden vuoden toimikausi alkaa 2.9.2017 ja päättyy 2019 kesä-syyskauden aikana.
Virallinen kylähullu toimii suomalaisen kylätoiminnan tiennäyttäjänä, tulevaisuuden väkevänä visijoitsijana. Haussa on henkilö, joka ennakkoluulottomasti, vahvalla tahtotilalla ja itsensä peliin laittaneena on aikaansaanut merkittävää, konkreettista jälkeä. Hakijalta odotetaan luovaa, tuloksellista, kaukokatseista, kylähullulle sopivaa toimintaa kylätoiminnassa ja paikallisessa kehittämisessä. Tällä hetkellä titteliä pitää hallussaan Arja Huovinen Leppävirran Soinilansalmen kylältä.

Haku on avoinna 13.1.-30.4.2017.

VALINNAN EHDOT
Hakemisen tulee tapahtua muiden kuin ehdokkaan itsensä toimesta. Ehdokkaan kunnanjohtajan tai kunnan virallisen nimenkirjoittajan on sitouduttava kustantamaan juhlat ja siihen liittyvät kulut, jotka aiheutuvat kun Virallinen Kylähullu luovuttaa vuonna 2019 nimityksen eteenpäin. Kirjallinen sitoumus liitetään hakemukseen mukaan.
Kylähullun valinnan suorittaa arvovaltainen valintaraati. Valinnasta ei voi valittaa. Viimeiseksi valittu virallinen kylähullu vastaa seuraajansa valinnasta ja nimittää valintaraadin valitsemaan seuraavan virallisen kylähullun vuonna 2019. Valtakunnan Kylähullun arvonimi on elinikäinen, arvonimi ei periydy. Juhlallinen nimeämistilaisuus järjestetään Leppävirralla Maaseutuparlamentin yhteydessä la 02.09.2017.
Jos haluat lähettää lomakkeen lisäksi liitteitä (esim. suosituksia tai dokumentteja ehdokkaan toiminnasta) lähetä ne osoitteella kunta@leppavirta.fi

Tee ehdotus tällä lomakkeella
https://goo.gl/forms/S0RZlERSM4oiT4U33