torstai 16. marraskuuta 2017

Se se vaan on sillälailla







                                                                                  Äänekoskella Koiviston kylällä 17.11.2017


Hoi ja moi,



Paljon on virrannut vettä Keiteleessä kun viimeksi raapustelin. On tapahtunu sitä sun tätä, varsinkin sitä. Olen saanut kokea uusia ihmeellisiä asioita tämän " hulluuden " myötä. On avautunut uusia mielenkiintoisia ovia ja ikkunoita, kun vain usaltaisi rynnätä sisään. Olen käynyt joissakin, puolessakymmenessä tapahtumassa turisemassa ja viemässä Kylähullua aatetta tykö.
Olemme suunnittelleet 100- kylää kieruetta teemalla Kylähullu kylältä kylälle.Kiertueella on hieman erilainen konsultti ( Alpiini Piiparinen ), joka lähestyy kylien ja maaseudun ongelmia ja onnistumisia hieman eri näkökulmasta kuin mihin on ehkä perinteisesti totuttu. Kylähullu Alpiinin pähkäilyjä on monodialogi, ei siis mono eikä dialogi. Se on vuorovaikutteinen, osallistuttava, pähkäilyllinen kooste, eri elämän osa-alueilta.


Me Kylähullut tavattiinkin täällä minun kotikonnuilla Äänekosken Koiviston kylällä ja pidimme Kylähullu iltamatkin. Tutustuttin paikkakuntaan ja sen ominaispiirteisiin mm. Valtaran kierroksella ja kaupunginesittelyllä. Kaikkille " hulluille " tuli myös yllätyksenä, että Aura juusto tehdään Äänekoskella, eikä missään muualla. Tulkoon sekin tässä kerrottua myös kaikille muillekin.
Asiat etenee ja viime viikonlopun Kylähullujen tapaamisessa laitoimme uutta matoa koukkuun, siitä lisää ensikerralla, joka voi olla hyvinkin pian.


Hulluillaan
XIV Valtakunnan virallinen Kylähullu
Alpiini Piiparinen

.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Kuukausi KYLÄHULLUNA





Se se vaan on sillälailla, että uteliaana odotin mitä tuleman pitää, kun valintani Leppävirralla julkaistiin ja hullunviitta harteilleni sovitettiin. Tunnetila oli sekava ja hieman hämmentynytkin. Aiemmat Kylähullut antoivat kyllä auliisti neuvojaan ja kertoivat omia kokemuksiaan omalta " valtakaudeltaan". Silti oli mentävä omilla vahvuuksilla ja ehkä joillakin heikkouksillakin.
Pää pystyyn ja rohkeasti kohtaamaan tulevaa ja sitähän tuli heti ensi viikkoina. Olin oikein " ratijossakin" Ylen radio Kesi-Suomi teki juttua oikein kahen toimittaja voimalla ja vielä suorana lähetyksenä. Hyvin se ilmeisesti meni kun ei ainakaan nekatiivista palautetta tullu. Lehdistäkin ottivat yhteyksiä ja pyysivät saada tehdä juttua, mikäpäs siinä. Juttuja tehtiin ja mikä yllätti ET lehtikin halusi moisen.


Kutsujakin on eri tilaisuuksiin jo tullut ja muutamassa olen jo vieraillutkin. Tulevanakin viikonloppuna on kaksi pyyntöä päällä joihin olen lupautunut. Keski-Suomen kylien 20 vuotis juhlat perjantaina 6.10 Jyväskylässä ja keksintöjen viikko launataina 7.10 Viitasaarella. Viitasaarella olen Leader Viisarin osastolla näytillä klo 11.00-13.00 ja oikein mainostavat, että tulakaahan kahtomaan oekeeta virallisesti valittua kylähullua.


Mieliinpainuvaa on huomata, että ihmisillä on suut ylöspäin kohdatessamme. Kylähullun kanssa on ilmeisesti helpompi turista ja vaihtaa kuulumisia kuin esimerkiksi virkamiesten, mistä lie johtunee.
Äänekosken kaupunki ja oma kylä ovat innolla mukana suunnittelemassa jos jonkin moista kujetta, jolla kylähulluus saataisiin kukoistamaan ja loistoon.


Pientä lupaustakin olen hätäissäni antanut. Nimittäin mikäli kaikki natsaa pyrin kiertämään virkakaudella Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi 100 Suomen kylää. Varauksia on jo tullutkin muutamilta kyliltä ja lisää mahtuu. Kierroksen aloitan näillänäkymin vuoden 2018 alusta.


Tässäpä alkumetrit Kylähullu urallani ja lisää pukkaa, kunhan pääsen oikein kunnolla vauhtiin.
ps. Me  Kylähullut tapaamme Äänekoskella Koiviston kylällä la. 11.11.2017 olevissa Kylähullujen iltamissa.




Ihmiset syytävävät usein olosuhteita siitä mitä heillä ei ole. Me emme luota olosuhteisiín, jollei niitä ole, luomme ne itse.


Hulluillaan


Äänekoivistossa 3. päivänä lokakuuta 2017
Valtakunnan virallinen XIV KYLÄHULLU
Matti Alpiini Piiparinen






lauantai 16. syyskuuta 2017

SUOMEN KYLÄHULLUJEN KILTA TEKI HISTORIAN LEHDILLE JÄÄVÄN VIERAILUN RUOTSIN KARLSTADIIN 14.9.2017

Suomen Valtakunnan Kylähullut halusivat Suomi 100 vuotta juhlan kunniaksi olla lähetteinä ja viedä Kylähullujen toimintakulttuuriajatusta Suomen rajojen ulkopuolelle.  Talvella 2016 Kylähullujen Kilta teki päätöksen viedä Kylähullujen ilosanomaa ja elvyttää kansainvälisen toimintansa. Kohdemaaksi päätettiin ottaa ensimmäisenä Ruotsi ja sen jälkeen muut pohjoismaat.

Eläköön kansainvälinen yhteistyö! Talvi 2016 ja Helsinki.
                          
Kilta oli sitä mieltä, että myös Suomen rajojen ulkopuolella Kylähullujen toiminta-ajatusta ja konkreettista toimintaa tarvitaan ja tämä tulee toimimaan myös muissa maissa.  Kylähullujen Killan jäsenillä Heikki Takkisella ja Raimo Nummelalla oli yhteyksiä Ruotsiin. Niin alkoi Ruotsista kontaktien etsiminen ja henkilön etsiminen, joka on toiminut kylätoiminnan tienäyttäjänä, tulevaisuuden väkevänä visioijana, joka ennakkoluulottomasti, vahvalla tahtotilalla ja itsensä ”peliin” laittaneena on aikaan saanut merkittävää, konkreettista jälkeä. Kriteereinä oli kuten Suomessa, että henkilön kylähulluuden tulee ponnistaa ihmisen syvistä syövereistä, jossa pulppuaa luovuus, ylikehittynyt sosiaalinen vastuu, herkkyys ja inhimillisyys.

Syksy 2016 Savonlinna ja Haukiniemi. Etsintä vaati huolellista suunnittelua. Kylähullujen Kilta käsitteli asia edelleen kokouksessaan.

 
ETSINTÄ TUOTTAA TULOSTA
 
Tammikuun 13. päivä Kylähullujen Kilta piti kokouksen Leppävirralla, jossa valitsi Ruotsin ensimmäiseksi Kylähulluksi Bengt Gustavsson Ängåsenin kylästä.
 
Leppävirralla 13.1.2017

                                                                   
Suomessa Kylähullun tunnuksina ovat viitta ja hattu sekä kiertopalkintoina puinen kylänuija ja komea pokaali. Kylähullujen Kilta päätti lahjoittaa vastaavat tunnukset / palkinnot Ruotsiin ja Kilta teetätti kylähullun viitan, hatun ja visakoivuisen kylänuijan. Pokaalin lahjoitti Suomen Kylätoiminta ry SYTY.  Kylähullujen Killan edustajina lähtivät Ruotsin Karlstadiin Raimo Nummela ja Heikki Kumpula. Heille luovutettiin Leppävirralla 2.9.2017 Maaseutuparlamentin yhteydessä Ruotsiin menevät palkinnot. 
SYTY:n Risto Matti Niemi luovuttaa kiertopalkintopokaalin Killan edustajille.

                     
Ruotsin ensimmäisen Valtakunnan Virallisen Kylähullun Bengt Gustavssonin julkistamisjuhla oli Karlstadissa Yrittäjätapahtuman yhteydessä 14.9.2017.
 

Raimo Nummelan ja Heikki Kumpulan matkaterveiset olivat iloista kuultavaa! Suomen Kylähullujen Killan valitsema Bengt Gustavsson on intoa täynnä, saadessaan lähteä viemään Ruotsissa ”Kylähullu”- toimintakulttuuria eteenpäin. Julkistamisjuhla sai paljon median huomiota ja tilaisuus oli ollut melkoista salamavalojen räiskettä ja haastattelujen antamista. http://nwt.se/arbeteekonomi/2017/09/14/naturlig-istallet-for-normal
Sveriges nationella Byfåne nr 1 Bengt Gustavsson


Tästä alkoi Suomen Kylähullujen Killan kansainvälinen työ.... suunnitelmissa on seuraavana Norja, Tanska ja Islanti.... olemme aloittaneet mielenkiintoisen retken. Nyt seurataan, kuinka Ruotsissa Kylähullu-toiminta lähtee liikkeelle. Olemme luvanneet olla apuna ja tukena Bengtille, koska hänellä on
melkoinen työ edessään.
 
 
Suomen Kylähullujen Kilta toivottaa oikein paljon onnea ja
menestystä Bengtille!

Valtakunnan Kylähullut Leppävirralla Maaseutuparlamentissa 2.9.2017.




maanantai 11. syyskuuta 2017

VALTAKUNNAN XIV. VIRALLINEN KYLÄHULLU ON MATTI HÄMÄLÄINEN ÄÄNEKOSKEN KOIVISTON KYLÄLTÄ


 

Valtakunnan XIV Viralliseksi Kylähulluksi on valittu monialaosaaja ja kyläaktiivi Matti Hämäläinen Äänekosken Koiviston kylältä. Nimeämisjuhlallisuuksia vietettiin 2.9.2017 Leppävirralla Maaseutuparlamentin yhteydessä Sadonkorjuutorilla koko lauantaipäivän ajan. Maaseutuparlamentti 2017 oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

     

Matti Hämäläinen täyttää kaikki Kylähullulta vaadittavat kriteerit. Hän on ollut Koiviston kyläyhdistys ry:n puheenjohtajana vuodesta 2007 lähtien. Matti on nostanut kyläyhdistystoiminnan Koivistolla uuteen kukoistukseen.
Hakemuksessa tuotiin esille Matin luontainen ja aito kylähulluus:
 ”Matti on meidän oma kylähullu kyläpäällikkömme. Viimeiset kymmenen vuotta on ollut aivan "hullua aikaa", minkä Matti on kylällä asunut”.
 
Matin ansiolista teki valintaraatiin syvän vaikutuksen ja vakuutti Matti Hämäläisen soveltuvuuden Kylähullun virkaan ja arvonimen saamiseen.
 
 
Valtakunnan Viralliset Kylähullut toivottavat onnea ja menestystä Matille!
Tulette tutustumaan Mattiin näillä blogisivuilla ja varmasti XIV Valtakunnan Virallista Kylähullua tullaan näkemään ja kuulemaan ympäri Suomen.
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

TERVETULOA LEPPÄVIRRALLE 1.-3.9.2017!

Valtakunnan Virallisen Kylähullun hakuaika täyttyi ja ehdokkaita löytyi. Raati on kokoontunut ja tehnyt valinnan. Nyt odotellaan Maaseutuparlamentti tapahtumaa, joka on syyskuun ensimmäisenä viikonvaihteena Leppävirralla. Päivien ohjelmassa on varmasti jokaiselle jotakin ja mikäli kiinnostuksesi herää, niin vielä on mahdollisuus ilmoittautua. Laitan tähän linkit joiden kautta saat tietoa tapahtumasta ja voit ilmoittautua:
OHJELMA
http://www.maaseutuparlamentti.fi/maaseutuparlamentti/ohjelma

ILMOITTAUTUMINEN
http://www.maaseutuparlamentti.fi/maaseutuparlamentti/ilmoittaudu



Valtakunnan Viralliset Kylähullut ovat koko lauantaipäivän 2.9.2017 Sadonkorjuutorilla. Meidät löytää tapahtuma-alueelta ja välillä astelemme esiintymislavalle. Keskellä päivää klo 12 on tärkeä hetki, silloin julkistetaan 14. Valtakunnan Virallinen Kylähullu! Kenelle luovutan Valtakunnan virallisen kylänuijan..kuka hän on... mistä kotoisin... mies vai nainen.... tuo kaikki paljastuu Julkistamisjuhlassa! Tervetuloa juhlatunnelmaan mukaan ja jututtamaan meitä!



Olen kohdannut monia, monia ihmisiä, jotka ovat uteliaina tiedustelleet Maaseutuparlamentin tarkoitusta ja onko siitä mitään hyötyä. Olen tuonut omat näkemykseni esille. Minusta on kerrassaan mahdottoman upea asia, jos maaseutua koskevissa asioissa saadaan joka tasolta ihmisiä yhteen pohtimaan TULEVAISUUTTA. Nyt meillä RUOHONJUURITASON toimijoilla on mahdollisuus tuoda esille ja näyttää mitä elämä on täällä. Kuinka maalla asuminen vaatii omatoimisuutta ja yhteistyötä alueen asukkailta. Yhteiskunnan tarjoamia palveluja ei ole tarjolla kävelymatkan päässä, vaan viihtyvyyden ja harrastamisen edellytyksenä on talkoilla tekeminen, itsensä likoon pistäminen, vapaaehtoistyö, rahoituskanavien etsiminen, naapuriavun antaminen sekä paljon luovaa kylähulluutta, jota löytyy meistä kaikista. Tämä kaikki on juuri sitä monitasoista ja moninaista kansalaisuutta.  Kysynkin millainen olisi "lasku ja hintalappu" mikäli talkoolaisia ei olisi ja nyt monia asioita tekeviä asioita joutuisi tekemään YHTEISKUNTA verorahoilla? Millainen olisi Suomen kesä ilman innokkaita talkoolaisia, jotka järjestävät erilaisia tapahtumia?
 
      
 
Demokraattiseen kansalaisyhteiskuntaan kuuluu poliittisten päätöksentekofoorumien lisäksi lukuiset järjestöt ja yhdistykset, joita on kuunneltava ja huomioitava päätöksenteon valmisteluissa. Meitä kaikkia tarvitaan, jotta yhdenvertaiset vaikuttamisen mahdollisuudet säilyvät ja myös ihmisten arjen keskeltä nousevat asiat pääsevät esille. Käytetään nyt tämä ainutlaatuinen VAIKUTTAMISEN KANAVA ja tilaisuus ja osallistutaan Maaseutuparlamenttiin. Tässä myös linkki maaseutupoliittiseen julkilausumaan. Tutustu luonnokseen ja kommentoi, näin voit vaikuttaa:
 
 
 
Valtakunnan vaikuttajia - Valtakunnan Viralliset Kylähullut
 
 
 
Toivotan lempeitä kesäpäivän jatkoja ja tavataan
Leppävirralla Maaseutuparlamentissa 1.- 3.9.2017!
 
 
Kylähulluin terveisin
 
Arja Huovinen
XIII Valtakunnan Virallinen Kylähullu
Kylähullujen Killan pj.
 

keskiviikko 11. tammikuuta 2017




VALTAKUNNAN XIV VIRALLISEN KYLÄHULLUN PAIKKA ON NYT AUKI!

Missä luuraa uusi XIV Valtakunnan Virallinen Kylähullu? Nyt eri yhdistykset/ seurat/ yhteisöt aktivoitukaa ja olkaa tarkkana tiedättekö jonkin henkilön, joka olisi sopiva ehdokas Kylähulluksi. Vuonna 2015 lähes 70:lle henkilölle haettiin Valtakunnan Virallisen Kylähullun arvonimeä.

Valtakunnallinen Kylähullujen kilta julistaa seuraavan kylähullun haun alkaneeksi. Haussa on järjestyksessään neljästoista Valtakunnallinen Kylähullu, jonka kahden vuoden toimikausi alkaa 2.9.2017 ja päättyy 2019 kesä-syyskauden aikana.
Virallinen kylähullu toimii suomalaisen kylätoiminnan tiennäyttäjänä, tulevaisuuden väkevänä visijoitsijana. Haussa on henkilö, joka ennakkoluulottomasti, vahvalla tahtotilalla ja itsensä peliin laittaneena on aikaansaanut merkittävää, konkreettista jälkeä. Hakijalta odotetaan luovaa, tuloksellista, kaukokatseista, kylähullulle sopivaa toimintaa kylätoiminnassa ja paikallisessa kehittämisessä. Tällä hetkellä titteliä pitää hallussaan Arja Huovinen Leppävirran Soinilansalmen kylältä.

Haku on avoinna 13.1.-30.4.2017.

VALINNAN EHDOT
Hakemisen tulee tapahtua muiden kuin ehdokkaan itsensä toimesta. Ehdokkaan kunnanjohtajan tai kunnan virallisen nimenkirjoittajan on sitouduttava kustantamaan juhlat ja siihen liittyvät kulut, jotka aiheutuvat kun Virallinen Kylähullu luovuttaa vuonna 2019 nimityksen eteenpäin. Kirjallinen sitoumus liitetään hakemukseen mukaan.
Kylähullun valinnan suorittaa arvovaltainen valintaraati. Valinnasta ei voi valittaa. Viimeiseksi valittu virallinen kylähullu vastaa seuraajansa valinnasta ja nimittää valintaraadin valitsemaan seuraavan virallisen kylähullun vuonna 2019. Valtakunnan Kylähullun arvonimi on elinikäinen, arvonimi ei periydy. Juhlallinen nimeämistilaisuus järjestetään Leppävirralla Maaseutuparlamentin yhteydessä la 02.09.2017.
Jos haluat lähettää lomakkeen lisäksi liitteitä (esim. suosituksia tai dokumentteja ehdokkaan toiminnasta) lähetä ne osoitteella kunta@leppavirta.fi

Tee ehdotus tällä lomakkeella
https://goo.gl/forms/S0RZlERSM4oiT4U33